12.5.2015
LÄSNÄOLON LUKSUS
Odotan hiukan hermostuneena sitä hetkeä, jolloin ensimmäisen kerran joku hiljainen ryhmätyönohjaukseen tai työyhteisökonsultaatioon osallistuja twiittaa ryhmätilanteesta ulos tai päivittää Facebookiaan. Tyyliin "täällä käydään mielenkiintoista keskustelua aiheesta..." tai "miten joku konsultti voi ajatella noin..." Olipa viestittelyn sisältö mikä tahansa, olen konsulttina pulassa. Puutunko twiittaamiseen ja pyydän häntä lopettamaan ja keskittymään läsnäolevaan ryhmään ja sen tehtävään? Tekeydynkö kuurosokeaksi? Vai käytänkö ryhmää (kuten ainakin ennen vanhaan hyvä ryhmän ohjaaja olisi tehnyt) yhteiseen asiasta keskusteluun ja sopimiseen?
Teinpä niin tai näin, joudun tunnustamaan vanhanaikaisuuteni. En nimittäin usko, että ihminen voi olla todella läsnä monessa paikassa yhtä aikaa. En usko "multitaskingiin", useiden asioiden samanaikaiseen tekemiseen tai niiden välillä hyppelyyn. Huomion voi toki hajottaa moneen suuntaan, mutta aivot eivät kykene prosessoimaan monta asiaa kerrallaan. Sitä paitsi uskon, että myös nykyajan ihminen kaipaa erilaisten itsensä esittämisvälineidensä keskellä aivan yhtä paljon kuin ennen syvempää yhteyttä toisiin - todellista nähdyksi ja kuulluksi tulemista.
Ns. tehokkuuden vaikutuksia omaan ajatteluunsa tuntui pohtivan myös eräs johtaja-asiakkaani, joka tuli sparraukseen ahdistuneena luettuaan Hesarin artikkelin (Ann-Mari Huhtanen, HS 25.1.2015): "Tiedätkö, se on ihan totta! Olen tyhmistynyt ja hidastunut, vaikka kuvittelen olevani tavattoman tehokas ja aikaansaava!"
Artikkelissa mm. "psykologian professori Glenn Wilsonin tutkimus osoitti, että multitasking voi laskea älykkyysosamäärää. Siitä on enemmän haittaa kuin pilvenpolttelusta. (...) Vaikka kuinka haluaisimme moniajaa aivojamme, ne eivät toimi kuin tietokoneet. Selviämme kahdesta samanaikaisesta, tarkkaavaisuutta vaativasta tehtävästä, mutta kolmas on jo liikaa. Ranskalaisen tutkimusinstituutin Insermin tutkimuksessa havaittiin, että kun tehtäviä lisättiin, osallistujat joko unohtivat, mitä piti tehdä, tai tekivät tuhottomasti virheitä. (...) Ruuhka aivoissamme tyhmistää ja hidastaa meitä.”
Edelleen: “Yhdysvaltalainen neurotietelijiä ja psykologi David Meyer on laskenut, että multitasking laskee tuottavuuttamme jopa 40 prosenttia. Emme myöskään omaksu uutta tietoa yhtä hyvin, sillä se varastoituu väärään aivojen osaan. Oppimisesta tulee pintapuolista, huomioimme vain yksityiskohtia. Klikkailemme nopeita hauskoja palkintoja, emmekä haasta aivojamme enää suurempien kokonaisuuksien hallintaan. Ennen pitkää myös aivojemme rakenne muuttuu."
Siitä olen varma, että kasvokkainen, keskittynyt läsnäolo on entistä enemmän luksusta tulevaisuudessa. Joku elävä ihminen, tai peräti kokonainen ryhmä ihmisiä, vaivautuu paikalle, keskittyy juuri minun kysymykseeni ja yrittää auttaa sen tutkimisessa. Olemme koolla, kokonaisvaltaisesti yhdessä, ilman välineitä ja välillisiä yhteydenpidon tapoja. Keskitymme luomaan yhteistä ymmärrystä, yhteistä todellisuutta, tässä ja nyt. Ainutlaatuista - kirjaimellisesti!
Tämän ajatteleminen saa minut liikkeelle läsnäoloammatissani myös niinä väsyneinä aamuina, jolloin salaa toivon, että voisin hoitaa homman etänä tai jotenkin muuten "nykyaikaisemmin". Varmaankin jatkan siis työtäni läsnäolon voimaan luottaen. Aion jatkossakin pyrkiä siihen, että ryhmätilanteista poissaolijat ja Twitteriinsä keskittyjät jäävät mahdollisimman paljosta paitsi.
Riitta Jauhiainen, Työnohjaaja (STOry), organisaatiokonsultti, kouluttaja