16.3.2017
Onko kaiken henkilökohtaistaminen tulossa tiensä päähän?
Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessaan Matti Rimpelä (2016) on pohdiskellut perheille tarkoitettujen palvelujen – perhekeskusten -kehittämistä. Tärkeän työstön ohessa hän näyttää tehneen merkittävän ja yleistettävän havainnon julkisten palveluiden ja ehkä muiden kehittymisestä.
Rimpelän mukaan yhteisöllinen ja perhekeskeinen tavoitteen asettelu on vähitellen korvautunut yksilö- ja ongelmakeskeisellä puheella. Samaan aikaan ammatillinen koulutustaso on noussut ja eri ammattien professiot ovat eriytyneet: kokonaisuuksien ymmärtäminen ja hallinta on korvautunut erityisiin kysymyksiin liittyvällä syvenevällä osaamisella. Monet yksittäisten henkilöiden ongelmat ratkeavatkin ammattitaitoisemman tuen myötä. Samalla yritämme ratkoa myös sellaisia haasteita henkilökohtaisina, jotka kytkeytyvät yhteisöön tai joita yhteisö ylläpitää. Aavistelen, että edessämme on yhteisöllinen käännös. Ehkä kaiken henkilökohtaistaminen on tulossa tiensä päähän.
Nuoret ovat usein yhteiskunnan kulttuurisia edellä kävijöitä. Nuorten vuorovaikutuksessa syntyvät monet myöhemmän iän sosiaaliset käytännöt ja innovaatiot. Minulla on ollut ilo arvioida yhtä jalkautuvan nuorisotyön hanketta. Kauppakeskukset ovat pitkään kehittäneet keskuksista ihmisiä kiinnostavia ympäristöjä ja totta kai ne ovat sitä myös nuorten näkökulmasta. Nuorten kokoontumisilla on ollut lieveilmiönsä ja näitä nuorisotyöntekijät lähtivät ratkomaan. He ottivat jalat alleen ja kohtasivat nuoria siellä, missä nuoret ovat. Samalla työntekijät loivat työskenteleviä verkostoja nuorista kiinnostuneiden tahojen, kauppakeskusten johdon ja järjestyksenvalvojien kesken.
Yksi hankkeen vahvoja ennakko-oletuksia oli, että työntekijät voisivat puuttua yksittäisten oireilevien nuorten toimintaan. Näin kiistatta tapahtuikin. Aineistoissa ei kuitenkaan ollut todisteista siitä, että puuttumisilla olisi ollut pitkäkestoisia vaikutuksia.
Yksittäisiä nuoria koskevien tulosten sijasta aineistossa on lukuisia esimerkkejä yhteisöllisistä vaikutuksista. Kokeilupaikoilla syntyi nuorisoa arvostava turvallisuuskulttuuri. Aikuisten - erityisesti järjestyksenvalvojien - asenteet nuoria kohtaan muuttuivat arvostaviksi ja kuunteleviksi. Nuoria osallistettiin suunnittelemaan tiloja ja luomaan pelisääntöjä. Nuoret kokivat suurimman osan aikuisista turvallisiksi. Nuorten ja aikuisten kokema turvallisuus kasvoi. Näiden seurauksena nuorten ja aikuisten vastakkainasettelu lientyi. Uhkailu ja väkivalta vähenivät. Päihteiden kauppaamista ei enää tapahtunut näkyvästi. Häiritseväksi koettu käytös väheni olennaisesti, jne. Yksilöllisten tulosten lisäksi pitäisi siis tavoitella yhteisön muutosta. Esimerkissämme turvallinen ja ihmistä kannatteleva yhteisö kykenee sulauttamaan oireilevat jäsenet osakseen ja neutralisoi ylilyönnit.
Omissa pohdinnoissani tulos näyttää olevan yleistettävissä moniin koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluihin: perheiden tukeen, vanhusten hoitoon, mielenterveyspalveluihin, kouluihin jne. Jos ratkaisut löytyvät yhteisöstä, pitää kehittää yhteisöllistä näkökykyä. Työotteena tämä tarkoittaisi yksilöön keskittymisen lisäksi työpanoksen suuntaamista asiakkaan turvana olevien rakenteiden, ammattilaisten yhteistyön ja asiakkaan omien verkostojen vahvistamiseen.
Atso Juote
Werka kehitys Oy