15.6.2017
Aika ennen kesälomakauden alkua on erilaisten arviointien aikaa. On tehty väliarvioita, loppuarviointeja ja yhdessä pysähdytty tekemään yhteenvetoa kuluneesta alkuvuoden työrupeamasta.
Ensimmäisenä esille ja mieleen näyttää tulevan se, mitä on tai ei ole saatu aikaan. Jos on syntynyt tunne onnistumisesta, on helppoa kuulla ja jakaa tunnelmia ja kokemuksia. Hyville tuloksille on aina löydettävissä omistajia ja ilo onnistumisesta yleensä virittää juhlatunnelman. Aina ei kuitenkaan olla onnistuttu saamaan aikaan sitä, mitä olisi pitänyt saada aikaan. Eriasteista pettymystä liikkuu mielessä tilanteesta ja asiasta riippuen. Pahimmillaan joko itse tai muut etsivät virheiden tekijää, syyllistä tai syyllisiä epäonnistumiseen.
Yllätyn aina, miten nopeasti mielessä rakentuu syy-seuraussuhteita. Jos jokin asia ei toimi, niin siihen täytyy olla syy ja aika nopeasti työpaikalla löytyy myös syyllinen. Paljon harvemmin tulee pohdituksi sitä, millaiset tekijät ovat vaikuttaneet joko onnistumiseen tai epäonnistumiseen ja miten se systeemi, jossa toimii, joko edesauttaa työn sujumista tai sitten estää sitä. Kysymys ei olekaan yksilöstä vaan siitä, miten erilaiset asiat kytkeytyvät toisiinsa ja miten ymmärrämme sitä, miten monenlaisia erilaisia näkyviä ja näkymättömiä tekijöitä vaikuttaa toimintaamme työssä ja yhteistyössä. Asiat ja ratkaisut eivät niinkään synny meidän sisällämme vaan välillämme. Työ on yhä useammin systeemi-ilmiö.
Olen kaukana ”moka on lahja” – ajattelusta, mutta tunnistan helposti, miten paljon enemmän oppimisen mahdollisuuksia epäonnistumisen tilanteet sisältävät. Lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuo on todennut, että voitosta ei opita mitään, mutta tappiosta voidaan oppia todella paljon. Se, mitä ajattelemme työstämme, toisistamme ja itsestämme työpaikalla, vaikuttaa siihen, opimmeko vai otammeko asiat itseemme.
Minulla on ollut työssäni harvinainen kollegaonni. Olen tullut ajattelemaan, että oikeastaan mikään, mitä ajattelen, osaan tai tiedän työnohjaus-, konsultaatio- ja kehittämistyöstä, ei ole omaani. Kaikki se, mitä osaan, on syntynyt kollegiaalisessa yhteistyössä -toki myös asiakkaiden kanssa. Joskus erilaisten kompurointien ja kompastumisten kautta, useimmiten hyvissä keskusteluissa.
Tänä keväänä Werka-kollegani Jaana Laukkarinen antoi eräässä ryhmätilanteessa erinomaisen kysymyksen: miten se, mitä on tapahtunut, on vaikuttanut siihen, mitä nyt ajattelet työstäsi ja tästä tilanteesta?
Kesäloman kynnyksellä on hyvä hetki pysähtyä kysymään, miten se, mitä on tapahtunut työssä, on vaikuttanut ajatuksiini työstäni ja työtehtävistä? Miten suhteeni työhön, työtehtäviini, työyhteisööni, itseeni on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana? Mikä on uutta, mikä tuttua ja turvallista, mistä olen jo valmis luopumaan?
Muuttumiseen havahtuminen voi muuttaa merkittävällä tavalla suhdettamme asioihin, jotka ovat olleet pulmallisia. Silloin ei enää takerruta tuloksiin ja aikaansaannoksiin. Tulee tilaa sen kysymiseen, kuka olen ja miksi olen tulossa osana tätä systeemiä ja mitä tämä systeemi tekee työtehtävälleni, itselleni, toisillemme? Muutoksesta puhumisen sijaan voisimme puhua muuttumisesta. Elämästä työssä.
Tuula Kiander
KM, TRO, työnohjaaja STOry, organisaatiokonsultti FINOD
Werka kehitys Oy