04/04/2022

Arkipäivän sankarit

Viime viikkoina, maailman jännitteiden vyöryessä uutisista, olen ajatellut usein Edu Kettusen kappaletta Jive Miguel on kuollut. Siinä lauletaan kipeää tekevästä keskiviikkoiltapäivästä. Jossain kohtaa runomaista teosta Kettunen toteaa, että ”Voi kun tapais jumalan / Vähän niinku kesken kaiken / Vois neuvotella diilin / Josta hyötyis kumpikin / Sanois vaan, et eiköhän / Me jätkät päästä sopuun näistä / Asioista lopultakin aika itse keksityistä.” 

Eiköhän me sopuun päästä, asioista itse keksityistä. Jännite, konflikti, hybridivaikuttaminen, sota, taistelu, vihollinen. Meillä on lukemattomia sanoja kuvaamaan aggression tuottamia tilanteita, joissa me ihmiset olemme kääntyneet toisiamme vastaan. Tämä näkyy niin ihmissuhteissa, työpaikoilla, yhteiskunnan erilaisissa rakenteissa kuin kansakuntien välilläkin. Werkan alkuvuodesta käynnistämässä keskustelussa olemme pohtineet myös sitä, miten ihmiskunta on kääntynyt koko muuta eliökuntaa ja planeettamme ekosysteemiä vastaan hyväksikäyttäen ja tuhoten sitä omien intressiensä saavuttamiseksi. Olemmeko kestävällä polulla?

Viha ja sen tuottama taistelu on tietysti osa ihmisluontoa. Tarvitsemme vihan tunnetta puolustautumiseen ja puoliemme pitämiseen. Henkeä uhkaavissa tilanteissa viha on varsin tarpeellinen tunne. Nyky-yhteiskunnassa, esimerkiksi työelämän erilaisissa jännitteissä, viha on sen sijaan haitallista. Vihan tunne kaventaa huomiokykyä ja heikentää kykyä ratkoa ongelmia. Vuorovaikutuksessa vihan ilmaiseminen saa usein aikaan vihaisen vastareaktion. 

Käsittelemätön viha muuttuu ajan myötä katkeruudeksi, joka kalvaa ihmistä ennen kaikkea sisältä päin. Minua kosketti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä ollut tarina John Giranesasta. Ruandan vuoden 1994 kansanmurha sai ystävät ja naapurit murhaamaan toisiaan. Giranesa katseli läheiseltä kukkulalta verilöylyä, jossa hänen 50 jäsenisestä perheestään vain kymmenen jäi eloon. Murhaajia olivat naapurit. Myös Giranesa sai viidakkoveitsen iskun päähänsä ja hän pelastui ruumiskasasta kuin ihmeen kaupalla. 

Seuraavat vuodet Giranesa asui rampana kadulla ja söi roskiksista. Myöhemmin, palattuaan asumaan kotiseudulleen, Giranesa sai tietää, että hänen vanhempansa ja sisaruksiaan tappaneen miehen perhe asui lähistöllä. Murhaaja oli paennut ulkomaille. Giranesa päätti kosia perheen tytärtä. Hän oli ymmärtänyt, että viha ja pelko esti häntä elämästä. Giranesa päätti antaa anteeksi. ”Ennen olin sokea. Kun muut näkivät hyvää, minä näin pahaa. Kun olin päättänyt antaa anteeksi, kaikki näytti jälleen kauniilta.” Giranesa ja Marie-Jeanne Uwimana menivät naimisiin ja heillä on nyt neljä lasta.

Anteeksi antamisen voima voi olla vahvempi kuin viha. John Giranesa eli todeksi sen, mistä Martti Lindqvist kirjoitti kirjassaan Ammattina ihminen. Lindqvistin mukaan anteeksiantamuksen eettinen ulottuvuus merkitsee sitä, että ihminen voi samalla kertaa olla loppuun asti rehellinen menneisyydelleen ja rajallisuudelleen ja kuitenkin löytää ihmisarvonsa sekä elämisen rohkeuden. Ihmiset voivat räjäyttää rikki niitä pakkoja, syyllisyyksiä sekä syyn ja seurauksen armottomia lakeja, jotka pitävät heitä vankeinaan.

Edun, John Giranesan ja Martin kaltaisia ihmisiä, jotka laulavat, kirjoittavat ja toimivat sovun, rauhan ja anteeksiantamisen puolesta, tämä maailma tarvitsee. Keitä nämä ihmiset ovat meidän arjessamme? Niitä, jotka työpaikan kahvihuoneessa puhuvat työkavereista hyvää, kannustavat ihmisiä positiivisella esimerkillä, suhtautuvat rakentavasti vastoinkäymisiin, välittävät ja arvostavat. Niitä, jotka osaavat ottaa hankalatkin asiat rakentavasti puheeksi ja jotka kantavat vastuuta yhteisistä ratkaisuista. Niitä, jotka pystyvät kääntämään vihan tunteet anteeksiantamukseksi ja kanavoimaan tämän energian myönteiseen. Arkipäivän sankareita, ei sotasankareita

Kirjoittanut

Markus Anttila

Ihmisten käsiä kiinni toisissaan.
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram