17/05/2023

Kasvatus- ja opetustyö isojen haasteiden edessä - työnohjaus työssä jaksamisen tukena

Olen toiminut viime vuosina työnohjaajana laajasti pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella eri ammattiryhmien kanssa. Samalla huoli lasten ja nuorten huonovointisuudesta, psyykkisestä oireilusta, käytöshäiriöistä on kasvanut. Näitä ilmiöitä on nostettu esiin lisääntyvässä määrin myös mediassa.

Henkilöstöpula on näkynyt jo pitkään varhaiskasvatuksessa. Hakijoita virkoihin ei ole, varsinkaan muodollisesti päteviä opettajia. Lastenhoitajat paikkaavat puuttuvien opettajien tehtäviä, ja nyt on pulaa jo lastenhoitajistakin. Samaan aikaan lasten tehostetun ja erityisen tuen tarpeet lisääntyvät. 

Tarvittaisiin pedagogisen osaamisen lisäksi vahvaa erityispedagogista osaamista. Päiväkodin johtajien aikaa kuluu paljon sijaisjärjestelyihin, rekrytointeihin ja hallinnollisiin tehtäviin. Laaja-alaisten erityisopettajien lisääminen yksiköihin näyttää onneksi vahvistavan henkilöstön arjessa tarvitsemaa pedagogista ohjausta ja tukea. Hyvällä yhteistyöllä johtaja, laaja-alainen erityisopettaja ja alueen konsultoiva erityisopettaja voivat kohdentaa tuen sitä eniten tarvitseville ryhmille ja lapsille.

Inkluusion, eli käytännössä lähikoulun, periaatteisiin kuuluvat kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen sekä sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys. Lähtökohta on hyvä ja humaani. Käytännössä perusopetuksessa on isoja haasteita tällä hetkellä. Opettajalla voi olla luokassaan useampi lapsi, jolla on laaja-alaisia tuen tarpeita: oppimisen vaikeuksia, psyykkisiä ja neurokirjon oireita tai käytöshäiriöitä. 

Opettaja jää pahimmassa tapauksessa yksin koko luokkansa, yi 20 oppilaan kanssa. Parhaassa tapauksessa luokassa on avustaja, ja ainakin ajoittain myös laaja-alaisen erityisopettajan tuki. Opettajat kokevat ymmärrettävästi tällöin keinottomuutta ja riittämättömyyttä: miten voisin huolehtia kaikkien lasten oikeudesta oppia riittävän rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. 

Erilaiset ristiriitatilanteet vaativat selvittelyä sekä oppilaiden että huoltajien kanssa ja moniammatillista yhteistyötä oppilashuollon ym. toimijoiden kanssa. Luokkakoot ovat yhdelle aikuiselle liian suuria, ja erityisesti aistiherkät ja keskittymisen vaikeuksia kokevat lapset häiriintyvät isoissa luokissa ja avoimissa oppimisympäristöissä. Seuraa häiriköintiä, ja opetus ei etene. Luokanopettajat eivät ole erityispedagogiikan asiantuntijoita, vaikka työ sitä tänä päivänä vaatisikin.

Osassa peruskouluja on jo järjestyshäiriöitä, tappeluita ja väkivaltaakin. Toisella asteella, ammatillisten oppilaitosten joissakin yksiköissä on jo varsin monia uusia ammattiryhmiä, vahvistamassa yhteisöllisyyttä ja luomassa turvallisuutta: arkiohjaajia, kouluvalmentajia, monikielisiä ohjaajia ja nuorisotyöntekijöitä sekä vartijoita. Lisäksi yksilöllistä tukea ja ohjausta tarjoavat erityisopettajat ja opot sekä opiskelijahuollon henkilöstö: terveydenhoitaja, psykologi, kuraattori, psykiatrinen sairaanhoitaja. 

Paljon siis tehdään, ja silti lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa, on huomattava määrä opiskelijoita, jotka eivät pysty käymään koulua. Poissaoloja selvitellään, ja niiden takaa löytyy monenlaisia elämän haasteita talouteen, itsenäistymiseen, kiusaamiseen ja muuhun asiattomaan käytökseen sekä mielenterveyden ongelmiin liittyen. Koulujen perustehtävä on opetus ja yhteiskuntaan kasvattaminen, mutta sen rinnalle näyttäisi nousseen oppivelvollisten opiskelukyvyn tukeminen ja arjessa kannattelu. Mm. psykiatriseen hoitoon on pitkät jonot ja tiukat kriteerit ja lastensuojelussa on myös resurssipulaa.

Alueelliset erot näkyvät sekä varhaiskasvatuksessa että peruskouluissa. On päiväkoteja ja kouluja, joihin löytyy helpommin päteviä työntekijöitä kuin niille alueille, joissa ammatillisen osaamisen tarve olisi ehkä kaikkein suurin. Tämä herättää vakavan kysymyksen siitä, mitä yhteiskunnassamme on tapahtumassa. Pystymmekö yhä tarjoamaan kaikille lapsille ja nuorille tasapuoliset mahdollisuudet kasvuun, oppimiseen ja yhteiskuntaan integroitumiseen?

Tämä ei toki ole koko kuva. Meillä on yhä paljon lapsia, jotka voivat hyvin ja pärjäävät päiväkodissa ja koulussa. Heillä on vahva tuki kotoa, he pystyvät toimimaan suuressakin ryhmässä ja ovat motivoituneita uuden oppimiseen. Heillä on tulevaisuuden haaveita ja suunta eteenpäin. 

Työnohjaajana kohtaan työntekijöiden kuormituksen näiden moninaisten haasteiden keskellä. Työstä palautuminen ei välttämättä enää onnistu, vaan väsymyksen kierre kasvaa ja voi johtaa työuupumukseen tai alan vaihtoon. Kaikki hyötyisivät siitä – niin lapset ja nuoret kuin työntekijätkin – että varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle voitaisiin keskittyä perusasioihin ja saataisiin kohtuullisella ryhmäkoolla ja riittävillä resursseilla työrauhaa.

Työmotivaatio löytyy yhä itse työstä, siitä ilosta mitä kasvatus- ja opetustyö sekä lasten ja nuorten kohtaaminen parhaimmillaan tuottaa. Työnohjaus on tila tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikkine työhön liittyvine kokemuksineen. Vertaistyönohjauksessa voi jakaa oman työn taakkaa, ja saada helpotusta siitä kokemuksesta, ettei ole yksin työn haasteiden ääressä. Asioiden tarkastelu ilmiötasolla voi lisätä ymmärrystä työn kokonaisuudesta, antaa etäisyyttä työhön ja tukea sitä kautta työssä jaksamista.

Kirjoittanut

Helena Kupiainen

Kuvassa sakset, liity ja mustia vihkoja, joiden päällä muutama omena.
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram