1.2.2019
Onko kiire muuta kuin itse rakentamamme mielenmaisema?
Omiin aamurutiineihini kuuluu lenkki lähimetsässä koiran kanssa. Joka aamu riippumatta tuulesta, tuiskusta tai muusta ulkoisesta – mutta se sisäinen - korvien välinen säätila – näyttää loppupelissä määrittävän päivänkulkua.
Mihin käytän kullan arvoisen aamuajan metsässä kävellessäni? Pitkään on tullut aamuisin järjesteltyä tulevan päivän töitä tai kelattua jo menneitä tapahtumia eri työmailla. Katse sivuaa kuin ohimennen puiden juuria (etten kompastuisi) samalla kun ajatukset pyörivät menneessä tai tulevassa. Samalla tulen luoneeksi aukeavaan päivän sellaisen rytmin, joka harvoin on tavoitteeni ja toiveitteni mukainen. Päivästä muodostuu helposti kuin palapeli, johon sijoitan yhä uuden palan, jos vain saan sen jotenkin soviteltua; lopputuloksena tehokas (kenen mielestä?), mutta huonosti hengittävä ja tiukka.
Silloin kun muistan taivastella aamulenkillä puiden latvoja ja huomaan ihastella hienoja, lumen peittämiä satumaisia puita, huomaan hengitykseni tasaantuvan ja hartioitteni laskeutuvan levolliseen asentoon pakkasesta huolimatta. Vaistomaisesti myös päivän tulevat tapahtumat asettuvat toisenlaiseen uomaan. Lähtökohta ei olekaan se suorittamiseen orientoituva palapeliautomatiikka, vaan löyhempi kokonaisuus kuin elämää kannatteleva kimmoisa verkko. Poissuunnittelen liian tiiviitä siirtymiä ja ad-hock-toiveita/vaateita – rakennan läsnäoloa itselleni.
Työnohjaajan ja johtajan työssä löytyy paljon yhtymäkohtia, yksi niistä on tunteiden siirtymät vuorovaikutussuhteissa. Kuinka paljon hankalaa (ja ilahduttavaakin!) tunnetta päivän aikana ehtiikään molemmissa ammateissa tarttua matkaan.
Tiiviiksi rakennettu palapelipäivä mahdollistaa hankalien tunteiden paketoimisen; ei jää aikaa ajatella ja kuulostella omaa kehoa ja mieltä. Hengittävä päivä, levollinen rytmi antaa tilaa hankalille tunteille nousta tunnistettaviksi. Niiden äärellä ymmärrän jotain enemmän käsillä olevasta työstä ja opin jotain itsestäni. Runoilija Rainer Maria Rilke kirjoittaa. ”Miksi sulkisitte mielestänne kaiken rauhattoman, kun ette vielä tiedä, mitä nämä vaikeat asiat aikovat tehdä teidän parhaaksenne – olkoonkin, että nyt ne tuntuvat epämieluisilta.”
Kiire on mielentila, jossa viipotan menneen ja tulevan välillä, jolloin nykyhetki jää pinnalliselle kosketukselle. Sisäsiististi tapa on sijoittaa kiireen syy itsestä ulkopuolelle. Kuitenkin pysähtyessäni asioiden äärelle tunnistan, että aika ajoin suorittaja/perfektionisti/miellyttäjä minussa tarvitsee kuitenkin kiirettä. Entä sinä, mitä sinun kiireesi ytimessä on?
Jaana Laukkarinen
Werka kehitys Oy