Kun puhumme tiedolla johtamisesta, ajattelemme usein mittareita, dataa, analyysejä ja raportteja. Faktoihin ja analyyseihin perustuvaa päätöksentekoa pidetään luotettavana ja rationaalisena.
Jos pysähdymme hetkeksi katsomaan itseämme, huomaamme, että todellisuus on monikerroksisempi. Jokainen meistä johtaa itseään, päätöksiään ja valintojaan tiedolla, joka ei koostu vain faktoista, vaan myös kokemuksista ja tunteista.
Yksilön arjen päätöksiä ohjaa jatkuva faktojen, kokemusten ja tunteiden vuoropuhelu. Faktat kertovat, mitä rationaalista tietoa on saatavissa käsillä olevasta asiasta; kokemukset muistuttavat, mitä on ennen tapahtunut ehkä samankaltaisessa tilanteessa; tunteet puolestaan antavat suunnan ja energian lähteä liikkeelle ja toimia.
Tiedolla johtaminen yksilön tasolla onkin tämän monikerroksisen tiedon kuuntelemista ja yhteensovittamista. Monikerroksellinen tieto voi tuottaa sisäistä ristiriitaa ja usein koemme esimerkiksi yön yli nukkuessamme jonkinlaisen intuitiivisen välähdyksen. Monenlaisen tiedon pyörittely muuttuu hetkessä valinnaksi tai päätökseksi, joka ikään kuin pulpahtaa pinnan alta tietoisuuteemme.
Kun yksilö liittyy osaksi ryhmää, tiedon monikerroksisuus lisääntyy. Yhdessä johtaminen ei perustu vain datan jakamiseen, vaan siihen, miten ryhmä jakaa tietoa, tunteita ja kokemuksia. Tiedolla johtaminen ryhmässä tarkoittaa kykyä tehdä hiljainen tieto näkyväksi. Silloin tieto ei ole vain yksittäisten ihmisten hallussa, vaan virtaa ja yhdistyy yhteiseksi päätöksenteon perustaksi.
Keskeistä on myös se, miten kyetään yhdessä löytämään merkityksiä tiedon eri ulottuvuuksille: mitä faktojen ja analyysien esiin nostamissa asioissa ovat merkityksellisiä entä mitä tunteet ja aiemmat kokemukset merkitsevät käsillä olevassa tilanteessa? Merkitysten kautta avautuu mahdollisuus nähdä kokonaisuuden kannalta olennainen ja kyky tehdä tietoisia valintoja ja päätöksiä kasvaa.
Tiedolla ja yhdessä johtamisen ihanteessa tieto on yhteistä ja avoimesti jaettua. Käytännössä kuitenkin tiedolla voi myös vallata tilaa ja luoda hierarkioita. Ryhmillä on taipumusta pyrkiä samanmielisyyteen ja kaventaa todellisuutta. Joskus sivuutetaan tärkeitä toimintaympäristön signaaleja ja turvaudutaan kaavoihin, jotka eivät edistä realiteettitajua ja ryhmän kykyä sovittautua ehkä tuskalliseenkin todellisuuteen. Ryhmän voi vallata tila, jossa toiminta ja touhuaminen jatkuvat, mutta tehdyt valinnat ja päätökset perustuvat fantasioihin ja ideaaleihin.
Usein ryhmissä myös tieto henkilöityy: tiedolla saa valtaa. Ryhmässä halutaan kuulla tietynlaista tietoa ja jokin osa tiedosta jää katveeseen, piiloutuu laitamille, jää syrjään, sammutetaan. Tällöin syntyy erilaisia statusrooleja, jotka toisaalta auttavat ryhmää ja toisaalta voivat jumiuttaa ryhmän toimintaa. Vain osa tapahtuu tietoisesti ja näkyvänä toiminta, osa väreilee pinnan alla. Ryhmässä saattaa myös tulla mahdottomaksi tehdä valintoja ja päätöksiä – ja ajaudutaan päättämättömyyden tilaan. Aikaa (ja norttia) palaa eikä päätöksiä saada aikaan.
Tiedolla johtaminen ei siis ole pelkkää faktojen analysointia, vaan jatkuvaa tasapainoilua faktojen, kokemusten ja tunteiden – niin näkyvänä kuin näkymättömissä olevan - välillä. Epävarmuus kuuluu asiaan – eikä sitä voi poistaa. Tiedolla johtaminen on dynaamista liikettä erillisyyden ja liittymisen yhteisessä jatkuvassa liikkeessä. Tarvitaan luottamusta siihen, että keskeneräisyys ja epävarmuus ovat viime kädessä ainoita faktoja, jotka tiedämme yhdessä todeksi.
Tiedolla johtaminen tapahtuu aina vajavaisen tiedon varassa ja tilanteet muuttuvat hetki hetkeltä. Herkkyys kuunnella toisia ja itseään ja altistaa sekä itsensä että toiset kyseenalaistuksille ja hankalaltakin tuntuviin ristiriitaisuuksiin vievät eteenpäin. Yhtä tärkeää, kun on tietää se, mikä tiedetään, on olla suhteessa siihen, mitä ei tiedetä.
Kristoffer Kolumbus lähti 6.9.1492 laivastoineen La Gomeran saarelta kohti tuntematonta tietä Intiaan. Olen seissyt tuolla samaisella rannalla, jossa ei horisontissa näy mitään muuta kuin merta. Maailma näyttää päättyvän horisontissa. Olen ajatellut, että sen aikaisissa kartoissa oli paljon aukkoja ja jopa merihirviöitä oli merkitty joihinkin karttoihin.
Uskon Kristoffer Kolumbuksen olleen hyvin perillä siitä tiedosta, mitä saatavilla oli – ja lisäksi merenkulkijana hänellä oli paljon kokemustietoa siitä, millaisia riskejä merenkulkuun liittyi. Silti hän lähti liikkeelle tutkimaan, mitä horisontin takana oli. Ehkä häntä ajoi matkaan enemmän se, mitä ei tiedetty ja mikä veti puoleensa uteliasta mieltä – kuka tietää. Tiedolla johtaminen on saattaa lopulta olla enemmän matkaa kuin määränpäätä.
Kirjoittanut
